Joo, olin viettämässä ystäväni polttareita. Mukavaa oli ja seura hyvää, syömisistä puhumattakaan. Jännä miten tunsin kuuluvani porukkaan, vaikka ystäväni muutama tuttu oli vieraita. Olen heidät nähnyt, mutta en koskaan aiemmin ole jutelleet mitään. Ollaan siis nähty jossain koulun juhlissa. Nyyttäri periaatteella mentiin juhlimaan, yhden kaverin luokse. Mä tein kinuskitäytekakun.

Kerrankin olin tyytyväinen pursotuksiin.

Päivän aikana oli vaan mukavaa yhdessä oloa, syömistä, juomista ja ystävällemme oli varattu hieronta, kampaus ja meikki. Kävimme hohtokeilaamassa. Hitsi, että hiki virtasi. Ilmastointi ei kyllä pelannut ollenkaan. Pienen kävelemisen jälkeen menimme syömään Puotilan kartanoon. Joo, se olikin sitten siinä. Nimittäin kaikkien toisten ruuat näytti hyviltä ja maistuivatkin. Mutta mun ruuassa, siinä ainoassa pihvi annoksessa olikin sitten vikaa ja vikaa. Lohkoperunat ei olleet riittävän kypsiä ja kukkakaali sekä parsakaali oli ihan kokonaan raakoja. Tarjoilija koetti selitellä jotain. Mutta kävi sitten keittiöstä pyytämässä mulle uuden annoksen. Jossa sitten oli kaikki hyvin. Mutta ihme selittelyjä, eikä mitään alennusta annoksesta, maksoi kuitenkin 18,50€. Oli tosi kiva aloittaa ruoka, kun kaikki muut olivat omat lautasensa saaneet tyhjiksi. No, pakko myöntää, että pyyhin lautasen hävittyä takaisin keittiöön pyyhin muutaman kyyneleen silmäkulmasta. Kun otti niin päähän. No, ajattelin laittaa palautetta. Toiset lähtivät vielä jatkamaan siitä pippalointia. Mut mä tulin kotiin, koska Jenna oli pikku likkojen kanssa tullut mummin ja vaarin luota jo. Olin siis klo 21 jo kotona, mutta tarkoituskaan ei ollut riekkua pitempään. Ja mulla alkoi olla pää kipeänä, liikaa aurinkoa ja huonosti nukuttu yö takana.

Mä en voi ymmärtää miksi en pysty aamuisin nukkumaan. Herään jo klo 05 tai viimeistään klo 06. Joka ikinen aamu, vaikka ollaankin lomalla. Mutta sitten saan onneksi tehtyä kaikkea pientä puuhastelua. Ja viimeistään klo 07 on pyykki- sekä tiskikone pyörimässä.

Nyt laittamaan pyykkiä kuivumaan. JEE!!! Pyykkikori on yhden koneellisen jälkeen tyhjä.

Hyvää pyhäpäivää! Ja nauttikaa auringosta.